Islanninlammaskoirien jalostuksen tavoiteohjelman tarkoitus on kartoittaa rodun jalostuksellinen tilanne Suomessa, asettaa jalostukselliset tavoitteet ja keinot tavoitteisiin pääsemiseksi.

Islanninlammaskoiran historia ulottuu ikivanhaan skandinaaviseen pystykorvatyyppiin, eikä se Islannin eristyneisyyden vuoksi saanut vuosisatoihin suuria vaikutteita muista koiratyypeistä. Ilman määrätietoista jalostustyön aloittamista rotu olisi kuitenkin hävinnyt kokonaan. Rodun ensimmäiset rotumääritelmät ovat jo 1800-luvun lopulta, mutta varsinainen kasvatustyö aloitettiin vasta 1950-luvulla. Nykyisellään Islannissa on rekisteröity lähemmäs 1800 islanninlammaskoiraa ja rotu on levinnyt myös muualle, erityisesti muihin Pohjoismaihin. Suomen ensimmäinen rekisteröinti on vuodelta 1989, tämän jälkeen rotua on rekisteröity yli 300 yksilöä.

Islanninlammaskoiran käyttötarkoitus kotimaassaan oli toimia piha- ja paimenkoirana. Siltä ei haluttu aggressiivista vahtitaipumusta, vaan se toimi ilmoittajana. Paimenkoirana sen tuli olla hyvin kestävä, sillä sen tuli jaksaa hakea eläimet koottavaksi pitkien matkojen takaa ja usein kiipeillä vuorenrinteillä etsimässä hajallaan olevia lampaita tai hevosia.

Tarttuvien tautien ja vieraiden rotujen vaikutuksen myötä rekisteröidyn islanninlammaskoira-populaation kantakoiramäärä on hyvin pieni ja näistä polveutuvista linjoista toiset ovat yleistyneet huomattavasti nopeammin kuin toiset. Tämä aiheuttaa sen, että rodun geenipohja on hyvin suppea, mikä tuo mukanaan korkean sisäsiitoksen sekä mahdollisuuden tautien ja vikojen leviämiseen. Islanninlammaskoira on tästä huolimatta suhteellisen terve rotu, jolla ei tavata muita rotuja enempää sairauksia. Lonkkavika ja kivesvika ovat melko yleisiä, mutta muita sairauksia esiintyy harvemmin.

Suomessa rodun harrastajilla on oma Islanninkoirat ry -niminen yhdistys, joka toimii rotua harrastavana yhdistyksenä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää islanninlammaskoirajalostusta ja -kasvattamista, rodun tunnetuksi tekemistä sekä käyttöominaisuuksien ja rotumääritelmän-mukaisen ulkonäön kehittämistä. Tässä tehtävässä toimii erityisesti hallituksen alainen jalostustoimikunta, joka pyrkii antamaan jalostuksellista ohjausta ja ohjeistusta. Islanninkoirat ry toimii myös aktiivisesti mukana kansainvälisessä islanninlammaskoirayhteistyössä (ISIC).

Islanninlammaskoiran tulevaisuus Suomessa näyttää valoisalta, rodun tunnettavuus on noussut, rekisteröintimäärät ovat nousseet tasaisesti, ilman että rodusta on kuitenkaan tullut ns. muotirotu. Kasvattajat ja koirien omistajat ovat olleet kiitettävän aktiivisia osallistumisessa niin terveystarkastuksiin kuin luonnetesteihin. Muistakin kuin virallisista terveystiedoista on tiedotettu avoimesti. Tulevaisuuden tavoitteena onkin säilyttää tämä hyvä linja.

Islanninlammaskoira pohjautuu ikivanhaan skandinaaviseen pystykorvatyyppiin, jonka viikingit toivat 800-luvun lopussa Islantiin. Vuosisatoja se sai kehittyä eristyksissä lähes ilman toisten rotujen vaikutusta, näin muovautuen omaksi rodukseen. Tehtävänä rodulla oli lähinnä lampaiden ja hevosten paimentaminen, sekä toimiminen talon vahtina. Islannissa lampaat ja hevoset lasketaan laitumelle keväisin ja kootaan syksyllä, tämän vuoksi islanninlammaskoiria tarvittiin lähinnä laumankokoamistehtävissä. Väsymättä niiden tuli jaksaa kulkea kokoamisaikaan etsimässä vuorten ja laavakenttien keskelle hajaantuneita lampaita. Ilman näiden pienten sitkeiden koirien apua moni lammas olisikin jäänyt löytämättä. Lisäksi koiria tarvittiin pihavahteina ilmoittamaan haukullaan tulijat ja ajamaan pihapiiriin eksyneet lampaat pois lähipelloilta. Myös paimennuksessa rotu käyttää haukkua, mutta ihmisaggressiivisia tai turhan räkyttäjiä ne eivät saaneet olla.

Islanninlammaskoiraa käytetään edelleen myös paimenkoirana ja pihavahtina joskin suurin osa koirista on nykyään puhtaasti seurakoiria. Rodun muuntumista puhtaaksi seurakoiraksi on helpottanut, että sen tehtävä oli olla vain hälyttävä, ei aggressiivinen vahti. Muutkin pihakoiran ominaisuudet ovat hyvin seurakoiralle sopivia, tosin osa islanninlammaskoirista on tämän ominaisuuden vuoksi varsin itsenäisiä, mikä vaikuttaa niiden koulutettavuuteen. Seurakoirakäytössä rodun etuja ovat keskikokoisuus, helppohoitoisuus sekä paimenkoiraluonteen mukana tuoma pehmeys. Rodun käyttöominaisuudet ovat kuitenkin parhaiten hyödynnettävissä erilaisissa koiraharrastuksissa.

Islanninlammaskoiralle on laadittu rotumääritelmä jo 1800-luvun lopulla, mutta varsinainen kasvatustyö alkoi vasta 1950-luvulla. Tällöin englantilainen Mark Watson alkoi kerätä silloin jo melkein kadonnutta rotua - penikkatauti ja vieraat rodut olivat verottaneet puhdasta kantaa. Hänen innostamanaan myös islantilaiset kasvattajat kiinnostuivat kasvatustyöstä ja rotu sai FCI:n hyväksynnän, rodun jalostustyötä tukemaan perustettiin Islannin Kennelliitto ja sen alaisuuteen oma jaosto islanninlammaskoirille - Deild íslenskur Fjárhundur (DÍF). Rodun islantilainen uranuurtaja on Sigridur Petursdottir, joka on kasvattanut rotua yli 30 vuoden ajan - hänen frá Ólafsvöllum -koiransa löytyvät lähes jokaisen islanninlammaskoiran taustalta.

Islanninkoirat ry on 30.7.1994 perustettu islanninlammaskoiraharrastajien yhdistys, joka hyväksyttiin rodun jäsenyhdistykseksi Suomen Seurakoirayhdistys (SSKY) ry:een, joka toimii islanninlammaskoiran ja monen muun rodun rotujärjestönä. Islanninkoirat ry:n täytettyä riittävät ehdot, Suomen Kennelliitto hyväksyi sen toimimaan edelleen SSKY:n alaisuudessa, mutta nyt rotua harrastavana yhdistyksenä keväällä 2001. Rotujärjestön lisäksi Islanninkoirat ry on Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirin ja Suomen Kennelliiton jäsenyhdistys.

Islanninkoirat ry:n toiminta kattaa koko Suomen alueen ja sen jäseninä on noin 70 % islanninlammaskoiraomistajista ja kaikki rodun kasvattajat, kuvassa 1 on nähtävissä jäsenmäärän kehitys yhdistyksen perustamisesta vuoden 2005 loppuun. Varsinaisten jäsenten lisäksi kasvattajilla on ollut mahdollisuus liittää pennunostajat yhdistyksen pentupaketin myötä pentuejäseniksi. Jäsenmäärä oli vuoden 2005 lopussa 144 varsinaista jäsentä ja 29 pentuejäsentä.

Kuva 1. Islanninkoirat ry jäsenmäärän kehitys.

Yhdistyksen julkaisut ovat neljä kertaa vuodessa ilmestyvä "Hundur"-lehti sekä vuosikirja, joka sisältää näyttely-, luonnetesti-, koe- ja terveystuloksia. Suomen Kennelliiton hallitus on kokouksessaan 17.2.05 myöntänyt Hundur-lehdelle kolmannen palkinnon vuoden 2004 Rotujärjestö-lehtikilpailussa.

Rotua harrastavaksi yhdistykseksi hyväksymisen jälkeen, vuodesta 2002, on yhdistys järjestänyt oman erikoisnäyttelyn. Nämä ovat olleet hyvin suosittuja tilaisuuksia ja viimeisinä kolmena vuotena on ilmoittautumismäärä ollut hieman alle tai yli 60 koiraa. Yhdistykselle on lahjoitettu useita kiertopalkintoja jaettavaksi erikoisnäyttelyn yhteydessä sekä vuosittaisten tulosten mukaan jaettavia näyttely-, toko- ja agility-kiertopalkintoja, joista suurin osa myös jaetaan erikoisnäyttelyn yhteydessä. Lisäksi yhdistys järjestää rotumestaruuskilpailut tottelevaisuudessa ja agilityssä. Nämä ovat olleet joko yhdistyksen itse järjestämiä tai jonkin seuran kokeen/kilpailun yhteyteen nimettyjä tilaisuuksia. Yhdistyksellä on myös alueellista toimintaa kuten yhteislenkkejä, tapakoulutustilaisuuksia sekä eri harrasteiden koulutuspäiviä tai viikonloppuleirejä.

Yhdistys osallistuu myös tarvittaessa Suomen Seurakoirayhdistyksen järjestämiin tuomarikoulutuksiin ja kollegioihin toimittavalla tarvittavaa koulutusaineistoa sekä mallikoiria. Vuoden 2003 erikoisnäyttelyn yhteydessä tuomarina toiminut Hans-Åke Sperne toimi yhdistyksen itse järjestämässä tuomarikoulutuksessa luennoitsijana. Hän on kouluttanut uuden rotumääritelmäkäännöksen jälkeen tuomareita myös muissa Pohjoismaissa sekä toiminut yhtenä rotuunottotuomareista Islannissa. Saimme hänen laatimansa rotumääritelmän-tulkintaohjeen (liite 1) käännettäväksi suomalaistuomareiden käyttöön.

Islanninlammaskoirien rekisteröintimäärä Islannissa on nykyisin keskimäärin 100 pentua vuodessa. Islannissa rodun rotujärjestö DÍF toimii Islannin Kennelliiton alaisuudessa. Ensimmäisenä rotu levisi Islannin ulkopuolelle Norjaan, mutta pian myös muihin Pohjoismaihin sekä Saksaan ja Hollantiin. Erityisesti rotu on levinnyt islanninhevosharrastajien mukana. Monissa maissa jalostustyö olikin alkuun vain muutamien kasvattajien varassa. Kannan näissä maissa vahvistuttua ja kasvatustoiminnan siirryttyä enemmän puhtaasti koiraharrastajien pariin perustettiin useassa maassa rotuyhdistyksiä. Vuonna 1996 Pohjoismaiset islanninlammaskoira-rotuyhdistykset sekä Hollannin ja Saksan yhdistykset tiivistivät näiden yhdistysten välistä yhteistyötä perustamalla ISIC (Icelandic sheepdog international co-operation) -toiminnan. Tämän tarkoitus on lisätä jalostuksellista yhteistyötä sekä tietojen jakamista, erityisenä huolenaiheena on ollut kapea geenipohja sekä korkea sukusiitosprosentti. Islannin edustajan johdolla on koottu yhteistä tietokantaa, johon on tallennettu kaikkien ISIC-maissa rekisteröityjen islanninlammaskoirien tiedot. Tavoitteena on myös jonkinasteisen yhteisen jalostusohjeistuksen luonti. Vuosittain järjestetään seminaari, joka aluksi kiersi eri jäsenmaiden järjestämänä, mutta on nyt vakiintunut Tanskan Kööpenhaminaan. Seminaariin jäsenmaat toimittavat vuosittaisen raportin, joka sisältää uusimmat terveys- ja rekisteröintitilastot sekä muun terveystiedon, tietoja pentuekokojen ja sisäsiitosprosentin kehityksestä sekä näyttely- ja koetuloksia. Jatkossa seminaareja on tarkoitus järjestää vuorovuosin avoimiksi kasvattajille ja vuorovuosin vain yhdistysten edustajien seminaareina. Jäsenmaat lähettävät myös toisilleen omat jäsenlehtensä. Suomen yhdistys on ollut alusta asti mukana toiminnassa.

Kuvassa 2 on nähtävissä tämän hetkiset rekisteröintimäärät ISIC-maissa. Näiden maiden lisäksi on pieniä kantoja Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Portugalissa sekä hieman suuremmat kannat USA:ssa ja Kanadassa. Myös näiden maiden edustajien toivotaan liittyvän jatkossa ISIC-yhteistyöhön.

Kuva 2. Islanninlammaskoirien rekisteröinnit vuoden 2005 loppuun mennessä ISIC maissa.

ISIC-seminaarien kautta olemme myös saaneet arvokasta tietoa eri maiden islanninlammaskoirakantojen tarkemmasta analyysistä. Pieter Oliehoek, hollantilainen tutkija, teki opiskelutyönään analyysin eri sukulinjojen säilymisestä islanninlammaskoirakannassa. Tämän tutkimuksen perusteella hän jakoi löytyneiden kaikkiaan 26 kantakoiran jälkeläiset eri linjoihin nimeten ne yleisyyden mukaan aakkosilla; A on yleisin jne. Tutkiessaan miten eri linjat olivat säilyneet ja siten kuinka laaja geenipohja rodulla on olemassa, selvisi, että suurimpien maiden kannat pohjautuvat hyvin suurelta osin yksien ja samojen koirien pohjalta rakentuneisiin sukuihin. Kuvassa 3 näkyy kuinka suuri osa koko tutkimusaineistosta edusti näitä kahta suurinta ryhmää verrattuna muihin. Joidenkin linjojen määrät olivat hälyttävän pieniä, vain muutamia koiria. Tutkimus herätti kovasti keskustelua seminaareissa ja käytännön toimia kasvattajien keskuudessa. Osa sukulinjoista on nyt vahvistunut selvästi.

Toiveissa on, että Pieter Oliehoek jatkaa tutkimusta, koska analyysin tekemisen jälkeen on syntynyt paljon uusia koiria ja olisi toivottavaa, että näiden koirien ryhmittyminen sukulinjoissa voitaisiin esittää edellisen tutkimuksen tapaan. Tällöin olisi selkeämpää esittää kasvattajille, mitkä linjat yhä tarvitsevat kipeästi vahvistusta.

Kuva 3. Pieter Oliehoekin tekemän cluster-analyysin tulos islanninlammaskoirien sukulinjoista.

Suomeen ensimmäinen rekisteröity islanninlammaskoira tuli vuonna 1989 Tanskasta. Tämän jälkeen on tuotu rodun edustajia Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Islannista, Saksasta ja Hollannista. Ensimmäinen pentue syntyi 27.12.1992. Taulukosta 1 näkyy tuontien ja pentuerekisteröintien määrät sekä populaation tehollinen koko. Kuvassa 4 ovat nähtävissä kokonaisrekisteröintimäärät vuosittain. Vuoden 2005 loppuun mennessä Suomessa oli rekisteröity vuoden 1989 jälkeen kaikkiaan 319 islanninlammaskoiraa. Näistä 56 on tuontirekisteröintejä ja 263 on syntynyt Suomessa.

Taulukossa 1 näkyvä populaation tehollinen koko on yksinkertaistettu tehollinen populaatiokoko, sillä siinä otetaan huomioon vain eri sukupuolien edustajien lisääntymiskerrat. Teoreettisesti tehollinen populaatiokoko määritellään ideaalipopulaatioksi, jossa mikä tahansa vanhemmista voi yhtä suurella todennäköisyydellä olla minkä tahansa jälkeläisen vanhempi. Koska tarkasteltavana on rodun geneettinen rakenne, ainoastaan yksilömäärien tarkkailu ei ole riittävä peruste tehollisen populaatiokoon määrittämiseen. Jalostukseen käytetyt koirat eivät ole satunnaisesti valikoituneet toistensa pariutumiskumppaneiksi, mikä vääristää jälkeläisten perimää ideaalipopulaatioon verrattuna. Myöskään vanhempien sukulaisuussuhteita ei oteta huomioon. Lisäksi eri pentueissa pentumäärät vaihtelevat, jolloin yksilöiden panos seuraavan sukupolven geneettiseen rakenteeseen on erisuuruinen. Edellä mainituista syistä johtuen todellinen tehollinen populaatiokoko on taulukon 1 laskelmia pienempi.

Taulukko 1. Islanninlammaskoirien rekisteröintitietoja vuosilta 1989-2005.

Kuva 4. Islanninlammaskoirien rekisteröintimäärien kehitys 1989-2005

Suomeen oli vuoden 2005 loppuun mennessä tuotu 56 islanninlammaskoiraa, suurin osa tuonneista on tullut Ruotsista, seuraavaksi eniten Tanskasta. Eri maiden prosenttiosuudet tuontimaana ovat tarkemmin kuvassa 5. Tuonneista noin 50% on päätynyt jalostuskäyttöön.

Kuva 5. Suomeen 1989-2005 tuotujen 56 islanninlammaskoiran tuontimaiden jakauma.

Suomessa syntyneiden pentueiden määrät pysyivät ensimmäiset 5 vuotta hyvin pieninä, mutta ovat viimeisten 5 vuoden aikana nousseet hitaasti noin kymmenen pentueen vuositasoon, vuoden 2005 loppuun mennessä oli Suomessa rekisteröity kaikkiaan 61 pentuetta. Pentuemäärien kehitys näkyy kuvassa 6. Pentueiden keskikoko on 4,3 pentua/pentue.

kuva 6. Suomessa syntyneiden islanninlammaskoirapentueiden määrän kehitys.

Tasaisena säilyneiden tuontimäärien ansiosta yhä noin puolet pentueista on sellaisia, että toinen tai molemmat vanhemmat ovat tuonteja tai pentueen isä asuu ulkomailla. Viime vuosina ulkomailla asuvien urosten käyttö on uudelleen lisääntynyt keinosiemennyksen avulla. Kaikkiaan Suomessa syntyneistä pentueista 29 % on sellaisia, että niiden isänä on ollut ulkomailla asuva islanninlammaskoirauros. Kuvassa 7 näkyy loppujen pentueiden jakaantuminen sen mukaan missä maassa pentueen isä on syntynyt. Kuvassa 8 puolestaan näkyy sama tilanne narttujen kohdalla. Kotimaisen kannan vahvistuessa Suomessa syntyneiden jalostuskoirien osuus luonnollisesti nousee. Eri maista tuodut koirat ovat kuitenkin jo nyt tuoneet tullessaan erilaisia islanninlammaskoirilla esiintyneitä linjoja. Pieter Oliehoekin tutkimuksen innoittamana myös Suomeen on tuotu useita harvinaisempien sukulinjojen sekä yleisempien, mutta Suomessa aiemmin vähemmän edustettujen, sukulinjojen koiria. Suurin osa tuonneistamme on kuitenkin lähimaista Ruotsista ja Norjasta sekä Tanskasta, joissa on ollut käytössä lähes puhtaasti valtalinjana olleita sukuja. Lisäksi koirat ovat näissä maissa muutenkin läheistä sukua keskenään. Hollannista tulevat tuonnit poikkeavat tällä hetkellä suvullisesti eniten muusta Suomen kannasta.

kuva 7. 1993-2005 rekisteröityjen islanninlammaskoirapentueiden jakaantuminen sen mukaan missä maassa pentueen isä on syntynyt. Määrissä ovat mukana vain Suomeen rekisteröidyt urokset.

kuva 8. 1993-2005 rekisteröityjen Islanninlammaskoirapentueiden jakaantuminen sen mukaan missä maassa pentueen emä on syntynyt.

Kaikkiaan Suomessa olevasta vuoden 2004 loppuun mennessä rekisteröidystä kannasta (sisältäen tuonnit sekä Suomessa syntyneet koirat) on jalostuskäyttöön päätynyt tähän mennessä 26 %. Tarkempi jakautuminen urosten ja narttujen välille löytyy kuvasta 9.

Kuva 9. Kokonaisrekisterimäärästä jalostukseen käytettyjen islanninlammaskoiranarttujen ja – urosten osuus ajanjaksona 1989-2004.

Matadorijalostuksen vaaroista on puhuttu aivan alusta asti yhdistyksen rodun jalostus-ohjeistuksessa, joten Suomessa jalostukseen käytetyistä koirista suurimmalla osalla on hyvin kohtuulliset määrät jälkeläisiä suhteessa kannan kokoon. 10 viimeisen vuoden aikana vain yksittäisen koiran kohdalla jälkeläismäärä on ylittänyt 10 % rajan kokonaiskannasta (taulukko 2 urokset, taulukko 3 nartut).

Taulukko 2. 10 viimeisen vuoden (1996-2005) aikana eniten käytettyjen islanninlammaskoiraurosten jälkeläismäärät ja jälkeläisten prosenttiosuus kokonaiskannasta sekä jälkeläisten jälkeläismäärä.

Taulukko 3. 10 viimeisen vuoden (1996-2005) eniten käytettyjen islanninlammaskoiranarttujen jälkeläismäärät ja jälkeläisten prosenttiosuus kokonaiskannasta sekä jälkeläisten jälkeläismäärä.

Taulukoissa 2 ja 3 on myös kunkin koiran pentu- ja pentuemäärät sekä jälkeläisten jälkeläismäärät. Taulukkoon on koottu islanninlammaskoirat, joilla on vuoden 2005 loppuun mennessä syntynyt vähintään 6 Suomeen rekisteröityä jälkeläistä.

Taulukoissa on mukana koiria, joiden jälkeläiset ovat vielä nuoria, joten jälkeläisten jälkeläismäärät tulevat usean kohdalla vielä nousemaan. On hyvä seurata yksittäisten koirien jälkeläismäärien lisäksi myös jälkeläisten jälkeläismäärää, joka joidenkin yksittäisten koirien kohdalla on niiden 1. polven jälkeläisiin nähden melko korkea. Tämä viittaa siihen, että täyssisaret ovat saaneet paljon pentuja, joka taas lisää yhden yhdistelmän suurta vaikutusta näin pienessä rodussa. Olisikin seurattava myös täyssisarusten yhteisiä pentumääriä, etteivät ne pääse kasvamaan suhteettoman suuriksi koko rodun kantaan nähden.

Islanninlammaskoiran sukusiitosprosentit ovat maailmanlaajuisesti olleet pitkään hälyttävän korkeita. Kansainvälisen yhteistyön lisäännyttyä tähän on pyritty myös puuttumaan. Erilaisia sukulinjoja jalostukseen hakemalla onkin sukusiitosprosentteja onnistuttu useassa maassa laskemaan erittäin hyvin. Suomessa jalostustoimikunnalla on käytössä Breeder´s Helper -niminen ruotsalainen ohjelma, jonka avulla sukusiitosprosentit on laskettu kaikille yhdistelmille. Vastattaessa urostiedusteluihin jalostusneuvontatyössä, liitetään vastaukseen kunkin yhdistelmän sukusiitosprosentti. Aivan viime vuosina on pyritty kansainväliseen suositukseen, jossa pentueiden keskimääräinen sukusiitosprosentti pysyisi alle 4 %. Ehdottoman ylärajana pidetään sukusiitosprosenttia 6,25 %, joka vastaa serkusparitusta. Sukusiitosprosentit on laskettu viidellä sukupolvella.

Tärkeämpää kuin yksittäisten pentueiden sukusiitoksen seuraaminen on kokonaiskannan sukusiitoksen seuraaminen. Kaikkien Suomessa syntyneiden pentueiden vuosittaiset sukusiitosprosentit näkyvät kuvassa 10. Tulee ottaa huomioon, että ensimmäisinä vuosina pentueita ei ollut useita, joten keskiarvo on vain muutamasta pentueesta ja yksittäisen pentueen korkea prosentti vaikuttaa näin radikaalisti. Kuitenkin selvä kehityskulku on havaittavissa ja viimeisinä kolmena vuotena olemme päässeet selvästi alle tavoitellun 4 % keskiarvon. Esimerkiksi Ruotsissa sukusiitoksen lasku on näkynyt selvänä pentuekoon nousuna. Pentuekoot pienenivät Ruotsissa vuosia ollen alimmillaan lähellä 3, kun muissa maissa pentuekoot olivat 4 - 5. Pientä pentuekokoa pidetään yhtenä esimerkkinä sukusiitosdepression vaikutuksista. Suomessa pentuekoot ovat pysyneet suhteellisen tasaisina, mutta sukusiitoksen määräkin on ollut huomattavasti alhaisempi. Hollannissa sukusiitosprosentti on huomattavan korkea, mutta siellä pentukoot ovat ainakin toistaiseksi säilyneet suurina.

Kuva 10. Suomessa syntyneiden islanninlammaskoirapentueiden sukusiitosprosentin keskiarvo vuosina 1993-2005.

Islanninlammaskoiran luonne vaihtelee ulkonäön tavoin. Vaihtelua löytyy hyvin herkistä yksilöistä voimakastahtoisiin itsenäisempiin yksilöihin. Rotu on haukkuherkkä, vaikkakin yksilöiden välillä on suurta vaihtelua. Metsästysvaisto on yleensä pieni tai olematon, taipumus häätää pois isoja lintuja ja oravien/jyrsijöiden jahtaaminen on kuitenkin melko tavallista.

Islanninlammaskoirat ovat erinomaisia retkeilijän kavereita. Myös paimenkoiran vaistot ovat rodussa säilyneet, joten islanninlammaskoirasta voi saada koulutettua apurin eläinten kuljetukseen tms. Hyvä koulutettavuus tekee niistä lisäksi erinomaisia toko- ja agility-koiria. Rodulla on myös palveluskoiraoikeudet. Erinomainen hajuaisti, ketteryys sekä ihmisystävällisyys ovat eduksi jälki- ja hakuharrastuksessa.

Islanninlammaskoira on nopea oppimaan, joskin koirat ovat yleensä hyvin vilkkaita, nopeasti reagoivia ja ympäristöään aktiivisesti seuraavia. Omistajalta vaaditaan usein pitkäjänteisyyttä koiran tapakasvatuksessa ja koulutuksessa.

Islanninlammaskoira on erinomainen perhekoira ja hyväksyy mielellään laumaansa muita eläimiä. Sen sijaan ei ole harvinaista ettei aikuinen yksilö hyväksy samaa sukupuolta edustavia vieraita koiria, varsinkaan omalla reviirillään. Yksinolo pitää opettaa pienestä pitäen, jottei siitä muodostu ongelmaa, sillä islanninlammaskoira olisi mieluiten aina omien ihmistensä parissa.

Omistajan on huolehdittava, että koira saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa – kyseessä on kuitenkin edelleen työkoiranakin käytettävä rotu. Turhautuneesta islanninlammaskoirasta tulee helposti hyvin hermostunut äänekäs koira, joka todennäköisesti keksii itselleen ajanvietettä ei-toivotulla tavalla. Islanninlammaskoira ei sovellu vain tarhassa asuvaksi koiraksi, joka ei pääse osallistumaan perheensä askareisiin.

Rodulla on ollut vuodesta 1999 osallistumisoikeus palveluskoirakokeisiin ja islanninlammaskoira onkin monipuolinen harrastuskoira; menestystä on tullut niin tottelevaisuuskokeista, agilitystä kuin koiratanssistakin. Muutama koulutustunnus on saavutettu palveluskoirien maastolajeista sekä pelastuskoirapuolen rauniokokeista. BH kokeen on hyväksytysti suorittanut 11 islanninlam-maskoiraa. Palveluskoiraoikeuksien säilyttämiseen vaaditaan rodulta aktiivisuutta, sillä rotu menettää oikeudet, jos kolmen vuoden seurantajaksossa ei tule yhtään hyväksyttyä tulosta palveluskoirakokeissa. Oikeuksia voidaan kuitenkin hakea uudelleen, jos tarvittavat vaatimukset täytetään.

Rotumääritelmä kuvaa luonnetta seuraavasti:

"Kestävä ja ketterä paimenkoira, joka työskentelee haukkuen. Erittäin hyödyllinen paimennetta-essa tai ajettaessa karjaa laitumilla, vuorilla tai etsittäessä kadonneita lampaita. Luonteeltaan erittäin valpas ja ottaa vieraat aina innokkaasti vastaan olematta aggressiivinen. Metsästysvietti ei ole voimakas. Iloinen, ystävällinen, utelias, leikkisä ja peloton."

Vuoden 2003 alusta on islanninlammaskoirasta voinut tulla Suomen muotovalio vain, jos koiralla on hyväksytty luonnetestitulos. Tämä on lisännyt huomattavasti luonnetestattujen koirien määrää, mikä olikin toiveena, kun yhdistys ajoi asiaa. Toivottavaa olisi, että luonnetestiä käytettäisiin yhtenä apuvälineenä erityisesti pentueita suunniteltaessa. Rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta ei tulisi unohtaa vaan hyvän työkoiran ominaisuuksia tulisi vaalia. Monet työkoiran ominaisuudet, kuten hyvä hermorakenne, laukausvarmuus, toimintakyky, yhteistyö-kykyisyys ihmisen kanssa jne., ovat arvokkaita ominaisuuksia myös seurakoirille.

Taulukkoon 4 on koottu kaikkien 2005 mennessä testattujen (77) islanninlammaskoirien tulokset osa-alueittain. Tulosten hajonta on suurta, mutta osa-alueittain vaihtelevaa ja paljon toivottuja ominaisuuksiakin näyttää rodussa säilyneen. Tarkemmin luonnetestin pisteytyksestä ja tulosten jakautumisesta on kerrottu erillisessä liitteessä (liite 2). Joidenkin osa-alueiden kohdalla on kuitenkin enemmän parantamisen varaa kuin toisten. Kaikkiaan testatuista koirista 14 (18 %) ei ole läpäissyt testiä. Hylätyistä 12 koiran pistemäärä jäi alle +75 pisteen, näistä kuudella koiralla hermorakenne oli riittämätön. Kahden koiran kohdalla läpäisy jäi kiinni ainoastaan laukauksesta. Loppupisteiden keskiarvo on noin 130 pistettä.

Taulukko 4. Suomessa luonnetestattujen islanninlammaskoirien luonnetestitulokset osa-alueittain, tummennettuna keskiarvotulos tai -tulokset.